SikSak uutiset

Etusivu

 

SikSak

 

Joukkue

 

Uutiset

 

Tapahtumakalenteri

 

Galleria

 
 

Toukokuu 2012

SM-kilpailut 12.-13.5.2012 

Joukkuevoimistelun SM-kilpailut kilpailtiin 12.-13.5.2012 Helsingissä Töölön kisahallissa.
SikSak-joukkue lähti matkaan perjantaina iltana Turusta Saga Noir ja Sanix-joukkueen kanssa.

Lauantaiaamuna aamupalan jälkeen lähdettiin raitiovaunulla kohti Töölön kisahallia.
Kisahalliin tutustumisen jälkeen aloitettiin pikku hiljaa lämmittely virallista kisaharkkaa varten.
Lämmittely sujui hyvin ja pian oltiinkin jo matolla tekemässä suoritusta.
Harjoitussuoritus oli normaalin harkkasuorituksen tasoinen ja muutamien kohtien tarkennuksen jälkeen oli loppuverryttelyn vuoro.

SikSakin suoritusvuoro oli melkein heti tauon jälkeen.
Kisalämmittely sujui hyvissä fiiliksissä ja hyvällä asenteella. Jokainen ohjelman kohta ehdittiin kertaamaan rauhassa ja ajatuksella.
Keskittymistilassa vielä viimeiset tsempit ja sitten matolle.
Suoritus sujui tytöiltä hyvin!
Viime viikkojen kova treenin siivittämän ohjelma näytti todella paljon siistimmältä kuin aiemmin,
vaikka mukaan mahtui vielä muutama eriaikaisuus.  Tytöt myös nauttivat tekemisestään. Seuraavaksi olikin edessä pisteiden jännitys.
Tuomareiden tiukkalinja sai perhoset lentelemään mahassa... 
Pisteiksi kuulutettiin: 5.50, 2.95, 7.70 yht. 16.15 ja niihin olimme tyytyväisiä.
Alkukilpailun jälkeen SikSak lähti finaaliin jaetulta kahdeksannelta sijalta.
Illalla oli vielä ohjelmassa päivällinen hotellin sporttiruokailussa, suorituksen analysointia tv:stä
ja mukavaa illan viettoa joukkuekavereiden kanssa.

 Sunnuntaiaamulla aikaisen herätyksen ja aamupalan jälkeen lähdettiin raitsikalla kohti kisapaikkaa.
Pikkuhiljaa alettiin lämmitellä ja valmistautua toiseen viralliseen kisaharkkaan viikonlopun aikana.
Harjoitussuoritus oli normaalin harjoitussuorituksen veroinen, mutta suorituksen aikana yksi tytöistä loukkasi nilkkansa.
Nopeaa ensiapua ja peukut pystyssä jatkoimme loppuverryttelyn jälkeen valmistautumista kisasuoritukseen.
SikSak päätti keskittyä suoritukseen sataprosenttisesti ja näyttää matolla kaiken osaamisensa.
Valmistautuminen eteni tahdon voimaa uhkuen ja myös jalan loukannut tyttö saatiin hienosti mukaan.
Pian päästiinkin lavalle näyttämään mitä kevään aikana ollaan saatu aikaiseksi.

Suoritus sujui todella hyvin alusta alkaen ja valmentajat saivat ylpeinä seurata tyttöjen voimistelua.
Suoritus oli kauden paras ja siihen oltiin todella tyytyväisiä.
Pisteiksi saimme (5.65, 3.00, 7.50) 16.15 + 16.15 yht. 32.30
ja tällä kertaa se riitti kovatasoisessa kilpailussa yhdeksänteen tilaan!

Onnea sarjamme mitalisteille Team Mineteille, Team Siriuksille ja erityisesti Xonoxille!

 Viikonloppu onnistui SikSakilta hienosti ja kehitystä viime vuodesta on tapahtunut aivan hurjasti.

 

Kokeilutilaisuus SikSak-joukkueeseen

Haluaisitko voimistella SikSak-joukkueessa?

Osallistu rohkeasti avoimeen kokeilutilaisuuteen, joka järjestetään maanantaina 14.5.2012 klo 17.00-18.30
Raunistulan koululla (Oikotie1). Lue lisää alla olevasta esitteestä.

Huhtikuu 2012

Kannustusmatka MM-katsastukseen

Sunnuntaina 22.4. kilpailtiin maajoukkuepaikoista Jyväskylässä järjestetyssä MM-karsinnassa.
Sanix-joukkuetta kannustamaan bussillinen faneja, jotta Sanixille ja muille turkulaisille joukkueille saataisiin kunnon kannustusta.
SikSakista mukaan pääsivät lähtemään melkein kaikki tytöt ja valkut.

Matkaan lähdettiin aamupäivällä Turusta ja matkan varrelta noukittiin kyytiin myös Säihke-joukkue äiteineen Forssasta.
Bussimatka sujui mukavasti mm. kannustushiuksia väsäillen.

Jyväskylään saavuttaessa olikin aika kiiruhtaa jonoon odottamaan kisahalliin pääsemistä.
Matkan varrella harjoiteltua kannustamista päästiin toteuttamaan alusta alkaen ja
kisoissa oli aivan huikea fiilis riippumatta siitä, mikä joukkue lavalla voimisteli.
Näyttöjen välillä käytiin vähän haukkaamassa raitista ilmaa ulkona, jossa kevät aurinko lämmitti mukavasti.



Toinen näyttö sujui yhtälailla joukkueita kovaäänisesti kannustaen ja huippuvoimistelua ihaillen.
Erityisen iloisia kannustusjoukot olivat Sanixin hienosta menestyksestä! :)
Onnea!


copyright c Milja

Kotiin lähdettiin heti Suomen Cupin II osakilpailun palkintojen jaon jälkeen.
Alkumatkasta pysähdyttiin syömään pitkän päivän jälkeen vatsat täyteen ruokaa.



Sen jälkeen olikin edessä päivän rankin osuus - monen tunnin ajomatka Turkuun.
Bussissa tunnelma oli siitä huolimatta iloinen, vaikkakin loppumatkasta alkoi jo uni maittaa.

Tästä on mukava jatkaa, motivaation siivittämänä, harjoittelua kohtia SikSakin kauden pääkisoja eli kohti SM-kisoja.

Hopeaa TUL:n piirin kilpailuista

Lauantaina 14.4. SikSakin kisakausi jatkui TUL:n Varsinais-Suomen piirimestaruuskilpailuilla Lietohallissa.
Aamu alkoi hiusten ja meikkien laitolla ja harjoitussuoritus päästiin tekemään poikkeuksellisen myöhään klo 10.36.
Valitettavasti harkka jouduttiin tekemään vajaalla kokoonpanolla, kun yksi tytöistä loukkasi polvensa kompastuttuaan
hyppynarun haku reissulla. Onneksi polvi tuli kuitenkin kuntoon kisasuoritukseen mennessä.
Harjoitus suoritus oli perus siistiä tekemistä, mihin ollaan treenisalillakin totuttu.
Loppuverkan jälkeen jatkettiin hiustenlaittoa ja vielä ennen kilpailuiden alkua otettiin kaikista
Pyrkivän joukkuevoimistelujoukkueista yhteiskuva.

Kisojen alkupuolisko kului kisoja katsoen ja joukkueita kannustaen.
Kisasuoritukseen valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin ja määrätietoisesti. Lämmittely ja ohjelman läpikäyminen sujui hyvin.
Viimeiset kokonaiset ja musiikin kuuntelut virallisessa harkkatilassa, tsemppipuheet ja matolle.
Matolla voimistelikin ilmaisullisia marionettinukkeja, jotka silminnähden nauttivat ohjelmastaan.
Suoritukseen voitiin taas olla tyytyväisiä, kun viime viikkojen pienet muutokset ja hiomiset toteutuivat.
Pisteiksi SikSak sai tällä kertaa 17,65 (5.7, 3.45, 8.5).
Tämän lisäksi joukkue sai kaikki neljä bonusta - ryhdistä, ilmaisusta, ideasta ja taito-osien sopivuudesta! Todella hienoa! :) Pisteet toivat tällä kertaa SikSakille hopeaa.
Kultaa voitti XoNoX ja pronssia sai Rosát, onnea!

SikSak-risteily

Pääsiäisenä treenaamisen lisäksi vietettiin aikaa joukkueen kanssa Piknik-risteilyn merkeissä.
Laivalle mukaan lähtivät tyttöjen lisäksi myös heidän äitinsä. Aamupäivä kului tutustumisen merkeissä.
Ensin opeteltiin nimiä leikkien merkeissä ja sen jälkeen haastettiin äidit voimisteluaiheiseen tietovisaan.
Tuomarina toimiva Karita-valkku ehti myös avata tuomaroinnin saloja äideille. :)
Laivan vaihdon jälkeen vuorossa oli ruokailu ja sen jälkeen mukavaa yhdessä oloa.

Skanssin sporttiviikonloppu

Muutama SikSakin tyttö osallistui kauppakeskus Skanssissa järjestettävään sporttiviikonloppuun sunnuntaina 1.4.
Tytöt mainostivat Pyrkivän joukkuevoimistelujaostoa jakamalla kyniä ja mainoksia.
Lauantaina kummijoukkue Sazun tytöt ihastuttivat kauppakeskusyleisöä kevään ohjelmallaan.

Maaliskuu 2012

Aluemestaruuskilpailuista hopeaa!

Lauantaina 31.3. kilpailtiin Länsi-Suomen aluemestaruuskilpailut Kupittaan urheiluhallissa, Turussa.
Aikaisesta aamusta huolimatta päivä alkoi pirteästi kisaharjoituksella.
Harkkasuoritukseen mahtui kuviovirheitä, jotka korjattiin ennen loppuverryttelyä, jotta itse kisasuoritus olisi vahva ja siisti.
Tämän jälkeen oli vuorossa tuttuun tapaan hiusten ja meikkien laitto.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella valmistauduttiin myös avajaismarssiin.

Ennen kisasuoritukseen valmistautumista oli aikaa katsella muiden suorituksia sekä käydä ulkona happihyppelyllä.  



 Lämmittely tehtiin tehokkaasti ja ohjelma käytiin tarkasti läpi, jotta kaikki edellisellä viikolla
treeneissä harjoitellut asiat olivat kirkkaina mielessä.
Harkkamatolla vielä viimeiset ilmaisullisimmat kohdat tunnelmaan virittymiseksi ja sitten lavalle.

Suorituksesta näkyi selkeästi, että tehokas edellisen viikon harjoittelu tuotti tulosta. 
Kokonaisuus oli selkeytynyt selvästi ja olimme siihen tyytyväisiä. 
Ilmaisukin oli vahvaa ja tytöt selvästi nauttivat lavalla olemisesta!
Pisteitä jouduimme odottamaan koko sarjamme ajan ja ne olivat 5.7 3.2 7.7 ja 16.60.
Lisäksi saimme bonuksen ideasta ja elämyksestä, mutta se unohdettiin valitettavasti kuuluttaa. 
SikSak sijoittui pisteillä toiseksi ja saavutti aluemestaruus hopeaa!
Onnea myös sarjan muille mitalisteille, XoNoX ja Rosá!

Tästä on mukava jatkaa hiomistyötä kohti TUL:n piirimestaruuskilpailuja kahden viikon päästä.

Espoo Cup

SikSak osallistui sunnuntaina 25.2. Olarin voimistelijoiden järjestämään Espoo Cup -kilpailuun.
Päivä alkoi aikaisella heräämisellä, koska bussi lähti Sazu- ja Smindi-joukkueiden kanssa Turusta jo klo 6.00
ja kellojen siirtämisen seurauksena yöunet lyhenivät vielä tunnilla.
Tapiolan urheiluhallille saapumisen jälkeen valmistauduimme rauhassa harjoitussuoritukseen,
joka sujuikin ihan hyvin. Tämän jälkeen oli vuorossa hiustenlaitto ja meikkausoperaatio,
jonka jälkeen lähdimme syömään läheiselle koululle.
Koululla kävimme kuvioita läpi liikuntasalissa kisapaikan tilanpuutteen vuoksi
ja pienen rentoutumisen jälkeen oli aika palata kisahallille valmistautumaan kisasuoritukseen.
Lämmittely eteni hyvissä fiiliksissä ja itse kisasuorituksessa pääsimme tavoitteisiimme – viime treeneissä hiotut kohdat onnistuivat. Vielä riittää kuitenkin töitä suorituspuhtauden kanssa kohti kauden pääkisoja. 
Espoo Cupista saimme pisteitä 5.45 3.1 7.4 ja 15.95.

Onnittelut sarjamme mitalisteille!

Caribia cup

SikSakin kisakauden avaus tapahtui 11.3. Turussa tunnelmallisessa Caribiassa.
Kisoihin valmistava harjoitus sujui hyvin ja
pientä lisäjännitystä tuonut kisakenraalina XoNoXille esitetty suoritus oli hyvää harjoitusta ajatellen itse kisaa.
Kiitos siitä XoNoX!

Sunnuntaina rutiinilla sujuneen aamuharjoituksen jälkeen oli edessä nopea kisavalmistautuminen,
koska SikSakille osui harmiksemme sarjamme aloittajan paikka.
Oli kuitenkin mukava päästä astelemaan areenalle uusien hienojen kovasti kimaltavien
pukujen kanssa eläytymään ohjelman tunnelmaan!
Suoritus täytti sille asetetut tavoitteet olemalla harjoitussuorituksen veroinen.
Pisteitä saimme suorituksesta 5,35 2,8 7,4 ja 15,55, joihin olimme tässä vaiheessa kautta tyytyväisiä.
Lopullinen sijoituksemme kovatasoisessa kisassa oli jaettu yhdestoista.

Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kohti kahden viikon päästä käytävää Espoo cup –kilpailua.

*****

SikSak vietti 3.-4.3. tehokkaan oman leiriviikonlopun kotisalilla.
Ensimmäisten kisojen lähestyessä viikonlopun tavoitteena ollut ohjelman yhtenäisyyden nostaminen
uudelle tasolle täyttyi hyvin.
Tehokkaan viikonlopun jälkeen on mukava alkaa pikku hiljaa odotella viikon päästä häämöttävää kisakauden avausta.
Ja pukujen koristelu-urakka jatkuu..

Helmikuu 2012

Nyt jatkuu kova urakka kisapukujen koristelussa..

Seurakatselmus

Pyrkivän joukkuevoimistelijoiden seurakatselmus järjestettiin keskiviikkona 29.1.
Tilaisuus oli SikSakin ensimmäinen esiintyminen uusien hienojen kisapukujen kanssa
ja jännitystä olikin suorituksessa havaittavissa.
Ohjelma oli siistiytynyt selkeästi muutamissa loman jälkeisissä harjoituksissa
ja tuomareilta saatu palaute oli positiivista – erityisesti ohjelman ideasta tykättiin.
Tästä on hyvä jatkaa harjoittelua ja tehdä vielä pieniä muutoksia ohjelmaan tuomaripalautteen perusteella.

Kiitos kaikille kehittävästä palautteesta!

*****

Helmikuussa ohjelmaan on tehty paljon muutoksia, mutta nyt kokonaisuus alkaa näyttää toivotulta.
Valitettavasti myös ikäkausiringin leirillä alkanut sairastumisepidemia piinasi joukkuetta,
mutta vihdoin sekin alkaa olla selätetty. Salilla on ahkeroitu kovasti ja edessä on ansaittu viikon mittainen hiihtoloma
ja sen jälkeen on vain muutamat treenit ennen seuran katselmusta.

*****

SikSak-SaZu  -kummipäivä

Sunnuntaina 12. helmikuuta päästiin viettämään SikSakin ja
asemasarjassa kilpailevan SaZu-joukkueen kummipäivää pulkkamäen ja tutustumisen merkeissä.

Harjoitusten jälkeen söimme pikaisesti eväitä, pukeuduimme lämpimästi ja lähdimme kyydein
kohti Hirvensalon laskettelukeskusta. Siellä SaZut jo odottelivat ja
pääsimmekin heti yhdessä laskemaan mäkeä alas ja kiipeämään takaisin ylös.
Tytöt saivat myös haasteen – kuinka pienellä pulkka määrällä kaikki voimistelijat pääsevät mäestä alas.
Aikamoisen täysiä pulkkakyytejä nähtiinkin. :) Kun jokaisella oli kunnolla hikipinnassa ja vaatteet lumesta märkinä siirryimme
Hirvensalon nuorisokeskukseen tutustuman paremmin toisiimme.
Luvassa oli erilaisia nimileikkejä ja myös voimisteluun liittyvä sanapeli.
Leikkien lomassa syötiin myös mäenlaskuun sopien laskiaispullia.
Aika kului nopeasti ja pian olikin jo aika lähteä kotiin.

Kiitokset päivästä SikSakin jojolle!

Tammikuu 2012

Ikäkausiringinleiri II Kisakalliossa 20.–22.1.2012

Viikonloppuna SikSak leireili Kisakalliossa ikäkausiringin II leirillä.
Leiriä oli odotettu ja oli mukava päästä näkemään muita joukkueita
sekä saamaan uusia treenivinkkejä. Leirillä oli ohjelmassa perustreeniä (hyppyjä, tasapainoja, jalkatekniikkaa, liikkuvuutta)
ja ohjelmatunteja. Tunneilla harjoiteltiin ammattitaitoisten kouluttajien johdolla ja
valmentajilla onkin nyt paperit täynnä treeni-ideoita kotisalille tuomisina.

Annelin johdolla harjoiteltiin perustreeniä, Mimman "Kasva urheilijaksi" -tunnilla kehitettiin nopeusvoimaa,
kestävyyttä ja koordinaatiota. Iiriksen tunnilla tehtiin hyppyihin ja tasapainoihin valmistavia harjoitteita,
Silja Ahosen kanssa harjoiteltiin jalkatekniikkaa ja liikkuvuutta.
Sarin kanssa taas tanssittiin, Vippen ja Päivin kanssa katsottiin ohjelmaa ja
Päivin kanssa kehitettiin myös valmennusta.
Leirinäytöksessä katseltiin hienoja kevään, uusia ohjelmia.
Viikonlopun aikana tarkasteltiin "Kasva urheilijaksi" -palvelussa tehtyjä elämänrytmi -testejä
ja saatiin vinkkejä urheilijan arkeen.
Saimme myös oppia urheilijan ruokavaliosta Johannan luennolla.
Ehdimme lisäksi hauskutella volttimontussakin. Leirin aikana ehdittiin piipahtaa myös Sanixin omalla leirillä
ihailemassa heidän uutta, aivan loistavaa ohjelmaansa!
Suuret kiitokset joukkueille leiriseurasta ja kouluttajille tunneista sekä treeni-ideoista!



* * * * *

Esiintyminen karonkassa

SikSak sai kunnian päästä esiintymään karonkkajuhlaan lauantaina 7.1.2012.
Tilaisuus oli hienostunut ja tytöt ihastuttivat teemaan sopivalla viime kevään tanssiaisohjelmallaan.
Esiintymislavan keskellä ollut tolppa ja flyygeli hieman hankaloittivat kuvioiden muodostamista,
mutta tunnelma oli loistava ja kaikilla oli oikein mukavaa.

* * * * *

SikSak aloitti kevätkauden leiriviikolla kotisalilla.
Viikon aikana kevään ohjelmaa harjoiteltiin poikkeuksellisen pitkissä treeneissä ja
kerran myös leiripäivässä aamuaikaisesta iltapäivään. Vaativa viikko oli onnistunut ja ohjelma alkoikin näyttää jo erittäin lupaavalta.
Treeneissä ehdittiin opetella myös uudet lämmittelyt ja muut treenit. Tytöt osoittivat viikon aikana huikeaa sisua ja kehitystä syksystä.
Tästä voidaankin jatkaa iloisin mielin taitojen kehittämistä ja ohjelman hiomista kohti ikäkausiringin leiriä.

Joulukuu 2011

Hyvää joulua ja voimistelullista uutta vuotta 2012 kaikille!

Yhteistreenit Sanixin ja Smindin kanssa

Viimeisissä harjoituksissa ennen joululomaa oli mukavaa vaihtelua, kun SikSak pääsi treenaamaan Sanix- ja Smindi-joukkueiden kanssa.
Yhteisen alkulämmittelyn jälkeen Sanixin tytöt opastivat nuoremmille tehokkaita liikkuvuusliikkeitä
ja tytöt pääsivät tekemään niitä esikuviensa opastuksella. Tämän lisäksi treenin aikana juteltiin pienryhmissä liikkuvuuden kehittämisestä
sekä leikittiin hauskoja leikkejä.
Lopuksi kaikki joukkueet esittävät kevään 2012 ohjelmiensa ”raakileet” toisilleen ja ne näyttivätkin jo todella lupaavilta!

Esiintymisiä

SikSak esiintyi joulukuun aikana monissa tilaisuuksissa. Lauantaina 10.12. oli kaksi esiintymistä.
Ensimmäinen oli Pyrkivän veteraanien joulujuhlassa Sazu- ja Saga-joukkueen kanssa ja toinen Voimisteluliiton tanssitapahtumassa Liedossa.
Pyrkivän voimistelujaoston joulujuhlaa vietettiin 18.12. ja siellä SikSak esiintyi kolmen ohjelman voimin.

Tanssikilpailuista kultaa!

SikSak osallistui Turussa järjestettyihin TUL:n VS-piirin kulttuurikilpailuihin kesällä opetellulla tanssilla.
Nopeatempoisen tanssin harjoittelu oli mukavaa vaihtelua joukkuevoimisteluohjelmille
ja lavalle oli hauska päästä revittelemään.
Pirteä esitys sai tuomareilta hyvät arvostelut ja SikSak sijoitettiin sarjansa kärkeen.
Kisoista siirryttiin salaatti ja keitto lounaan jälkeen vielä uuden ohjelman harjoittelun pariin.

Treenikuulumisia

Joukkueen kokeilutilaisuudessa 8.12.2011 oli useita tyttöjä kokeilemassa
ja SikSak vahvistuikin neljällä voimistelijalla; tervetuloa Anni, Joanna, Laura ja Nea!

* * * * *

SikSak vietti itsenäisyyspäivän salilla uuden ohjelman opettelun merkeissä ja kaikilla olikin hymy huulilla uutta tyyliä opetellessa.

SM-kilpailut

Joukkuevoimistelun SM-kilpailut kilpailtiin Turussa 3.-4.12.
SikSakin valmistautuminen kilpailuihin oli valitettavasti rikkonainen erinäisten sairastelujen ja ”tapaturmien” vuoksi.
Kilpailuun lähdettiin kuitenkin positiivisin mielin hakemaan onnistunutta ja vahvaa Feeniksin lentoa.
Valmistautuminen suoritukseen sujui hyvin, vaikkakin erittäin nopeasti, mutta itse kilpailusuoritus epäonnistui.
Matolla sattui kaikenlaisia kommelluksia ym. epätavallisia virheitä ja suoritukseen jälkeen fiilikset olivat apeat.
Kategoriaksi tuomarit arvioivat 4 ja hyvin alkanut kilpailukausi sai harmillisen päätöksen.
Loppukilpailupäivän SikSak vietti katsomon puolella kannustaen ja ihaillen taitavia finaalijoukkueita.

Marraskuu

Halloween

SikSak vietti joukkueiltaa Halloween-juhlien merkeissä Henna -valkun luona.
Ajan puutteen vuoksi juhlat järjestettiin vasta joulukuun kynnyksellä, mutta teemaan päästiin siitä huolimatta hyvin mukaan
ja paikalla olikin monenmoisia noidiksi ja muiksi kauhuhahmoiksi pukeutuneita.
Illan ohjelmaan kuului sorminakkien, hämähäkkimuffienssien ja pääkallokakun lisäksi kauhuhuone,
jossa koettiin enemmän tai vähemmän pelottavia sekä ällöttäviä hetkiä ja naurunpyrähdyksiäkin.
Huoneessa päästiin kokeilemaan mm. merirosvon katkennutta kättä, aivoja, puhjennutta silmää ja juomaan sukkamehua. ;)

TUL:n mestaruuskilpailut

Viikonloppuna 19.-20.11.2011 kilpailtiin Kokkolassa TUL:n mestaruuskilpailut.
Matkaan SikSak-joukkue lähti yhden tytön vajauksella perjantaina klo 16 muiden Pyrkivän joukkueiden kanssa.
Bussimatka kului leffoja katsellen. Kokkolaan saavuttiin myöhään illalla, joten kiirehdimme nopeasti nukkumaan.

Lauantaiaamulla oli aikainen herätys kuuden jälkeen ja tilataksilla siirryimme 5 km päässä olevalle kisapaikalle.
Lämmittely sujui ajankohtaan nähden hyvin ja matollakin suoritus näytti ihan hyvälle.
Loppuverkan ja virheiden korjauksen jälkeen siirryimme takaisin majoituskoululle valmistautumaan kisasuoritukseen.

Kisasuoritukseen lämmittely tapahtui aluksi ahtaissa tunnelmissa, mutta tauon ajaksi pääsimme onneksi lämmittelytilaan
tekemään heittoja ym. tilaa vaativia liikkeitä. Matolla SikSak esitti tarkkaa osaamista, mutta mukaan mahtui vieläkin yllättäviä virheitä.
Kategoriaksi saimme 3 ja päätimme lähteä loppukilpailuun taistelemaan sijoituksesta kolme ja pronssimitalista.

Illalla kävimme Sanix-joukkueen kanssa syömässä vatsat täyteen ruokaa ja sen jälkeen iltapesujen kautta oli aika käydä nukkumaan.
Suunnitelmat kuitenkin menivät hiukan uusiksi, kun yhdeltä tytöltä alkoi tulla verta nenästä, eikä se meinannut millään loppua.
Onneksi kuitenkin saimme veren vuodon tyrehdytettyä ja pääsimme nukkumaan.

Sunnuntaiaamulla oli taas vuorossa aikainen herätys ja tavaroiden pakkaus. Aamuharjoitukseen lähdettiin taistelufiiliksellä,
vaikkakin vain seitsemän tytön voimalla, koska nenäverenvuoto jatkui ja oli lääkärissä käynnin aika.
Aamuharkka olisi voinut mennä paremminkin ja muutamia kohtia tarkasteltiin ennen loppuverkkaa.
Sitten oli nutturoiden siistimis- ja meikkioperaation vuoro.
Tämän jälkeen ulkoiltiin ja pikkuhiljaa oli aika kääntää katseet kisalämmittelyyn.
Se sujuikin erittäin hyvissä merkeissä ja tytöt näyttivät parasta osaamistaan.
Aikaa valmistautumiseen tuntui kuitenkin olevan hieman liikaa ja paras fiilis ei kantanut matolle asti.
Suoritus oli kuitenkin ihan kelpo, mutta katsomossa jäätiin kaipaamaan lisää ilmaisua.
Pisteiksi saimme 5.46 2.30 6.50 ja 14.26. Se riitti tällä kertaa neljänteen sijaan.
Onnittelut mitalisteille!

Tästä joukkue jatkaa loppurutistuksella kohti SM-kisoja.
Korkeampia suorituspisteitä ja ilmaisullista kokonaisuutta lähdetään hakemaan kahden viikon päästä tutusta Kupittaan urheiluhallista.

Länsi-Suomen alueen mestaruuskilpailut

Lauantaina 12.11. kilpailtiin oman seuran järjestämissä aluekisoissa.
Siksak lähti kisoihin hakemaan vahvaa ja asenteella tehtyä suoritusta.
Edellisten päivien sairasteluista ja kipuiluista huolimatta aamun harjoitus enteili tarkkuudellaan hyvää.
Muutamia kohtia tarkasteltiin vielä ennen hiustenlaitto- ja meikkioperaatiota.
Kisasuoritukseen valmistauduttiin hyvin ja lavalle asteli tahtoa uhkuvia tyttöjä.
Suoritus oli ilmaisullinen, vahva ja pääosin siisti ja siihen oltiinkin tyytyväisiä! :)
Tällä kertaa kategoriaksi arvioitiin 3 ja joukkue haki iloisena mitalit kaulaansa.
Onnea myös XoNoXille ja Dalealle!

Joukkueilta

SikSak vietti joukkueiltaa paljuilun merkeissä sunnuntaina 6.11.
Treenien jälkeen siirryimme Kuusistoon Juulin perheen luokse.
Ensimmäisenä söimme vatsat täyteen herkullista kanapastaa ja jälkkäriksi jäätelöä.
Sen jälkeen oli vuorossa saunomista ja paljussa hengailua.
Palju osoittautui mukavaksi paikaksi hauskutella joukkueen kanssa, ja pari tuntia hurahti nopeasti. :)
Kiitos mukavan illan järjestämisestä Jokisille!



TUL:n V-S Piirin mestaruuskilpailut

Lauantaina 5.11. kilpailtiin Turussa Kupittaalla TUL:n V-S Piirin mestaruuskilpailut.
SikSak lähti kisaan pieniä muutoksia tehneenä hakemaan onnistunutta suoritusta.
Suoritus oli paria suurempaa virhettä lukuun ottamatta hyvä, vaikkakin edellisen viikonlopun hohdokkuutta jäätiin
katsomossa vielä vähän kaipaamaan. Joukkueen harmiksi tuomarit arvioivat kategoriaksi neljä, ja joka tällä kertaa toi pronssia.
Ensi viikonlopun kisoihin lähdetään sisukkaampana hakemaan entistä tarkempaa suoritusta.
Onnea sarjan muille mitalisteille! :)

Lokakuu

Cailap Cup 29.10.2011

SikSak avasi kilpailukautensa onnistuneesti Kupittaalla järjestetyssä Cailap Cup -kilpailussa.
Aamun harjoitussuoritus oli tavallisen treenisuorituksen veroinen, vaikkakin eläytymistä valkut kaipasivat vielä lisää.
Joukkue pystyi kuitenkin luottavaisin mielin alkamaan valmistautua itse kisasuoritukseen hiusten laiton ja meikkauksen parissa.

SikSakin suoritusvuoron koittaessa joukkue marssi lavalle hienoissa uusissa kimaltavissa puvuissa ja meikissä
– kiitokset niistä Milja Hintsaselle! :)
Suoritus oli tasaisen varma, muutamista isommista virheistä huolimatta.
Olimmekin hyvin tyytyväisiä joukkueen ja kauden ensimmäiseen vanneohjelma -kilpailuun!

Nyt on mukava jatkaa hiomista kohti kauden muita kilpailuja.


Ensimmäiset kilpailut lähestyvät

Viime viikot on harjoiteltu ahkerasti kohti kauden ensimmäisiä kisoja.
Treenit ovat sujuneet hyvin ja olemme saaneet tarkennettua ohjelmaa yhtenäisemmäksi.
Kilpailuihin lähdemme hakemaan tämän hetkistä parasta onnistunutta suoritusta.
Torstaina hälvensimme kisajännitystä irrottelemalla tanssin parissa.


Seurakatselmus 13.10.2011

SikSakin vanneohjelman ensi esiintyminen uusissa hienoissa kilpailupuvuissa tapahtui Turun Pyrkivän seurakatselmuksessa.
Perhosia lenteli vatsassa niin tytöillä kuin valmentajillakin, koska muutoksia oli tehty runsaasti viime viikkojen aikana,
mutta tytöt suoriutuivat hienosti suorituksistaan.
Myös tuomareilta ja muilta valmentajilta saatu palaute oli positiivista ja antoisaa,
joten nyt on hyvä jatkaa ohjelman tarkentamista ja ahkeraa hiomista kohti kauden ensimmäisiä kisoja, Cailap Cupia.
Kiitos kaikille palautteesta!

Kimppayö 7.10.2011

SikSak vietti joukkueen kanssa aikaa kimppayön merkeissä.
Perjantai aloitettiin harjoituksilla, jonka jälkeen ruokailtiin Rossossa.
Tämän jälkeen oli aika siirtyä Pyrkivän Urheilutalolle viettämään iltaa. Ohjelmaan kuului
mm. olympialaiset, joissa tytöt saivat pienissä ryhmissä kisailla sanaselityksestä oman tanssin suunnitteluun.



Aamulla heräiltiin rauhassa ja keräiltiin tavaroita. Lauantaipäivän ohjelmaan kuului ohjelman
harjoittelua ja yksilösuoritusten tekemistä.
Tytöt näyttivätkin hienosti parhaimpansa esiintyessä joukkuekavereilleen.
Suihkun ja ruokailun jälkeen päivä huipentui hohtokeilaukseen!


Syyskuu 2011

25.9.2011

SikSak on harjoitellut alkusyksyn ahkerasti ja hikipisaroita ei ole säästelty.
Vaikeusosien harjoittelu on meneillään ja ohjelmaa on saatu hyvin hiottua leiripäivillä.
Viikonloppuna oli ohjelman ensi esitys vanhemmille ja tytöt ylsivätkin kauden parhaaseen suoritukseen.
Lisäksi kotitreenien ahertaminen on tuottanut hienosti tulosta ja tytöt on palkittu kovasta työstä pienin yllätyksin.
Nyt vain jatketaan harjoittelua kohti joukkueen ensimmäisiä vannekisoja, jotka vähän jo jännittävätkin.

* * * * *

SikSak esiintyi torstaina 1.9. Liikkeelle –tapahtumassa Vähätorilla.
Kaunispäivä muuttui ennen esiintymistä sateiseksi ja ulkoilmalavalla tunnelma oli hieman kostea. Esitys meni kuitenkin mukavasti ja sadekin taukosi juuri ennen meidän vuoroamme. Tapahtumassa oli esiintymässä myös muita Turun alueen voimistelujoukkueita. Tytöt pääsivät osallistumaan myös tilaisuudessa olleisiin peleihin ja silittelemään paikalla olleita koiria.

Lokakuu 2011

SikSak harjoitteli 20.-21.8.2011 Turun Pyrkivän kaupunkileirillä muiden seuran joukkueiden kanssa.

Viikonloppu oli erittäin tehokas ja mukava: 
Lauantaina harjoiteltiin hyppyjä ja tasapainoja Sanix-joukkueen valmentajien opastuksella. Tunti oli erittäin hyödyllinen ja saimme hyviä vinkkejä omaan treeniin. Rytmisenvoimistelun valmentaja Ulla Meltsaksen johdolla harjoittelimme ja muokkasimme ohjelmamme vanneliikkeitä. Mari Sonck puolestaan veti meille hauskan Zumba- ja bailatinotunnin.  

Sunnuntaina omien treenien lisäksi SikSak palasi kesätauon jälkeen baletin pariin Kaisa Silanderin johdolla. Leirin kohokohtiin kuului kummijoukkueyhteistyön aloitus seuramme asemasarjassa kilpailevan Sazu-joukkueen kanssa. Tällä tunnilla tutustuttiin toisiin kehittävien leikkien avulla. Lisäksi SikSak-tytöt pääsivät opettamaan Sazuille vartaloliikkeiden perusteita.

  Leirin aikana esitimme myös uuden vanneohjelmamme seuran muille joukkueille. Saimme paljon positiivista palautetta ohjelmasta ja kehittyneistä taidoista. Tästä on mukava jatkaa harjoittelua kohti syksyn kilpailuja.

SikSak esiintyi lauantaina 27.8. kauppakeskus Myllyssä voimisteluviikon avajaistapahtumassa.
Esitimme kesän aikana tehdyn esiintymisohjelman. Esiintyminen sujui iloisissa merkeissä pienestä lavasta ja siitä johtuneista viimehetken muutoksista huolimatta. Lisäksi tytöt jakoivat seuran toimintaa esitteleviä mainoksia kauppakeskuksen asiakkaille.

                                           

* * * * *


Ikäkausiringin II leiri:

SikSak vietti kolme päivää voimistellen Kisakallion urheiluopistolla ikäkausiringin II -leirillä.
Leiri oli erittäin hyödyllinen ja valkut saivat paljon uusia vinkkejä omalle salille.


Leiriä odotettiin innolla




Leirillä harjoiteltiin mm. liikkuvuutta, jalkatekniikkaa, lajitaitoja, voimaa ja vartalotekniikkaa.

 
 
 


Leirinäytöksessä esitimme kesän aikana opetellun tanssin
...


ja kampaukset kiinnittivät katseita :)




Loppuverrytelyksi leikittiin Lontoon bussia; kuvassa apinat puussa




Leiri myös päättyi iloisissa tunnelmissa lihakset kipeinä, mutta jo seuraavaa leiriä odottaen! :)



Kiitokset kaikille kouluttajille ja muille joukkueille treeniseurasta!


Erityiskiitokset Iiris Rifille hyvistä vinkeistä ongelmakohtien treenaamiseen kotisalille




Tehokkaan leirin jälkeen on hyvä palata omalle salille vanneohjelman pariin. :)

Heinäkuu 2011


Siksak-joukkue palasi levänneenä lomalta voimistelun pariin. :)

Kesän omatoimiset harjoitteet oli tehty ahkerasti ja testeissä näkyi selvää kehitystä, mahtavaa tytöt!

Kesäkuu 2011


SikSak vietti kauden päättäreitään jätskibuffetin merkeissä.



Samalla palkittiin kauden tsemppari ja joukkuekaveri.


Onnea palkinnonsaajille! :)

SikSak valittiin valtakunnalliseen ikäkausirinkiin II! Joukkue on erittäin tyytyväinen tulokseen ja odottaa jo innolla ensimmäistä leiriä sekä uusia tuttavuuksia toisista joukkueista. :)

Kesätreeneissä joukkue on harjoitellut vannetekniikkaa, kehittänyt voimistelullisia ominaisuuksia sekä
harjoitellut esiintymisohjelmaa syksyä varten. Harjoitukset ovat menneet hyvin ja edistystä on tapahtunut huimasti.

Joukkue lomailee juhannuksesta neljä viikkoa ja palaa salille heinäkuun lopussa ennen ikäkausiringin leiriä. Luvassa on myös uuden vanneohjelman opettelua.

Hyvää kesää kaikille toivottaa SikSak-tiimi! :)



Toukokuu 2011

Loistava kauden päätös!

SikSak päätti ensimmäisen kautensa 12-14-vuotiaiden sarjassa upeasti voimistelemalla kategoriaan 2
tyttöjen Hyvän mielen mestaruuskilpailuissa Mäntsälässä ja saavutti paikan kovatasoiseen loppukilpailuun.
Kilpailusuoritukset olivat molempina päivinä hyviä, kuitenkin niin, että lauantain suoritus oli yksi kauden parhaista.
Tekemisestä näkyi ilo ja sitä oli valmentajien mukava seurata.
Sunnuntain suorituksesta joukkue sai pisteet: 5,4 / 2,1 / 7,1 yht. 14,60 ja sijoittui kilpailun neljänneksitoista.
Ainoastaan taiteellisten pisteiden mataluus jäi hieman harmittamaan mieltä.
Yhteenveto kaudesta on positiivinen; haastava sarja nousu onnistui hyvin.
Mukaan mahtui muutamia pettymyksiäkin, mutta joka kisoissa mentiin eteenpäin
ja kovan panostamisen tuoma kehittyminen huipentui hienoon kisamenestykseen kauden pääkisoissa.

Hyvä SikSak! :)

Nyt joukkue siirtyy harjoittelemaan lajitaitoja ja välinetekniikkaa kesätreeneihin.

Huhtikuu 2011

Sunnuntaina 10.4.2011 SikSak vietti joukkuepäivää.
Päivä alkoi Megazonen "kaupunkisodassa", jossa kaikilla oli oikein hauskaa.

Tämän jälkeen mm. syötiin, saunottiin, pelattiin ja katseltiin voimisteluvideoita.
Aika kului hirvittävän nopeasti ja koska kaikilla on kivaa, joukkue päättikin, että vastaavanlainen päivä pitää ottaa pian uusiksi.

                           


Svolin aluemestaruuskilpailut 9.4.2011

Ohjelman muutokset ja kova treenaaminen toivat tulosta...
Viiden viikon kisaputki päättyi lauantaina Svolin aluemestaruuskilpailuihin Kupittaan urheiluhallissa.
Aamun harjoitus enteili hyvää, vaikkakin suorituksesta puuttui asennetta ja mukaan mahtui virheitä.
Itse kisasuoritus oli tarkka, siisti ja ryhdikäs, mutta muutava ikävä tasapainovirhe mahtui joukkoon.
Tuomarit arvioivat SikSakin kategoriaan 2 ja joukkue oli tyytyväinen,
että ahkera harjoittelu ja muutokset ohjelmassa näkyivät tuomareille asti. :)
Mitalijoukkueet olivat samat kuin edellisenä viikonloppuna.


TUL:n piirin mestaruuskilpailut 3.4.2011 Lietohalli

Tiivis kilpailuputki jatkui Vantaan kv-kisojen jälkeen samana viikonloppuna Liedossa.
Suoritus oli jo parempi kuin aikaisemmin ja olimme siihen tyytyväisiä.
Kategoriaksi saimme kuitenkin 5 ja se jäi harmittamaan kaikkia.
Pääsimme kuitenkin palkinnoille Xonoxin (kat. 1) ja Dalean (kat. 3) kanssa.
Onnea kaikille mitalisteille !


Kv-kisat, Vantaa 1.-2.4.2011

Siksak osallistui viikonloppuna toiseen kansainväliseen kilpailuunsa. Matkaan lähdettiin perjantai aamuna junalla,
mutta valitettavasti vajaalla kokoonpanolla sairastumisen takia.
Helsinkiin saavuttuamme bussi vei joukkueen hotellin kautta kisapaikalla ja aika pian olikin harjoittelun aika.

Harkkasuoritus oli ihan ok ja virheiden korjausten jälkeen oli hiusten ja meikkien laiton aika.
Kilpailuvuorollaan tytöt tekivät viime kilpailuja tarkemman suorituksen, jossa oli kuitenkin harmillisesti henkilökohtaisia virheitä.
Loppuverryttelyn jälkeen siirryttiin katsomoon kannustamaan muita suomalaisia joukkueita.
Illan ohjelmaan kuului vielä ruokailu hotellin ravintolassa ja pikku hiljaa siirryttiin pitkän päivän päätteeksi unten maille.

Lauantaina herättiin myöhään ja käytiin aamupalalla.
Tavaroiden pakkauksen jälkeen siirryimme kisapaikalle venyttelemään ja ihailemaan taitavia finaaliin päässeitä joukkueita.
Illalla matkustettiin Sanixin ja Xonoxin kanssa samalla bussilla Turkuun ja ilmassa oli väsymyksen merkkejä... :)




Maaliskuu 2011


Caribia Cup 26.3.2011

SikSak osallistui lauantaina 26.3.2011 pidettävään Caribia Cupiin. Päivä ei sujunut suunnitelmien
mukaan loukkaantumisen, sairastelun ja epätarkan suorituksen takia. Harjoittelu jatkuu
pienten muutosten siivittämänä kohti viikonlopun kv-kisoja Vantaalla ja TUL:n piirimestaruuskisoja Liedossa.

TUL:n mestaruuskilpailut 19.-20.3.2011

Matkaan lähdettiin perjantaina lyhyiden fiilistelytreenien jälkeen. Bussimatkan venymisen ja
nukkumisjärjestelyongelmien jälkeen yöpuulle päästiin suunniteltua myöhempään, mutta silti
aamulla heräsi virkeitä tyttöjä. Lauantain aamuharjoitus oli perustreenisuorituksen tasoa ja
joukkue lähti hyvillä mielin majoituskoululle valmistautumaan itse kilpailuun. Tytt saivat
kimaltavat kruunut päähänsä ja juhlameikit kasvoille. Välillä käytiin kannustamassa seuran
nuorimpia, Smindejä, jotka ihastuttivat hauskalla ohjelmallaan.

Lopulta alkoi olla aika siirtyä kisapaikalle odottelemaan omaa suoritusvuoroa.
Kisat olivat myöhässä ja ilmapiirissä oli havaittavissa väsymystä jo ennen lämmittelyn aloittamista.
Tytöt kuitenkin tsemppasivat hienosti ja suoritus sujui hyvin. Muutamia virheitä oli mm. kuvioissa
ja tahdeissa, mutta ensimmäiseksi kisasuoritukseksi, klo 21 aikaan illalla, olimme tyytyväisiä.
Kategoriaksi saatiin 3 ja lähdimme hyvillä mielin iltapalan kautta valmistautumaan seuraavaan kisapäivään.

Sunnuntain tavoitteena Siksakilla oli lähteä parantamaan sijoitustaan energisellä suorituksella.
Vähän vaisun aamuharjoituksen jälkeen tyttöjen asenne oli kisalämmittelyn alusta asti mahtava.
Kisasuoritus oli kauden tähän mennessä paras ja ilmaisukin välittyi rohkeammin yleisölle!

Tuomarien antamat pisteet 5,16 / 2,73 / 7,30 yht. 15,19 toivat SikSakille upeasti jaetun kolmannen sijan
TTNV:n Daaliat -joukkueen kanssa. Palkintojen jako päätti kaikinpuolin hienon, ensimmäisen
kisaviikonlopun 12-14 sarjassa.

Onnittelut kaikille mitalisteille! :)


*******

Lahjan tytöillä, Turun Urheiluliitolla ja Pyrkivällä oli yhteinen katselmus 10.3.11 Lintulassa.
Osallistuvia joukkueita oli paljon ja joka paikka oli täynnä voimistelijoita.
Tilan ahtauden vuoksi SikSak lämmitteli treenikoululla ja siirtyi sieltä Lintulaan vähän ennen katselmuksen alkua.
Kauden ensiesiintyminen jännitti kaikkia, varsinkin, kun edellisissä treeneissä ohjelmaan oli tehty muutoksia.
Suoritus sujui kuitenkin hyvin ja viime päivien kova työ näkyi.
Tuomareilta saatu palaute oli positiivista niin ohjelman suhteen kuin tyttöjen kehittymisenkin suhteen.
Saimme myös hyviä muutosehdotuksia.

Kiitos kaikille tuomareille palautteesta!

Helmikuu 2011


SikSakin helmikuu hujahti ahkerasti harjoitellessa ja hiihtolomalla pidettiin lomaa myös voimistelusta.
Loman jälkeen jatkoimme harjoittelua Kisakeskuksessa jaoston yhteisellä leirillä.

Lauantaina harjoiteltiin hyppytekniikkaa ulkopuolisen kouluttajan opastuksella ja joukkue sai uusia,
hyviä vinkkejä hyppyjen ja jalkatekniikan kehittämiseen.

Tuomaritunnilla käytiin kevään ohjelma läpi yhdessä tuomarin kanssa ja joukkue saikin arvokasta
palautetta niin tyttöjen taidoista kuin ohjelman kehittämiskohteistakin.
Päivän aikana testattiin myös liikkuvuus ja ahkera treenaaminen oli tuottanut tulosta, hyvä tytöt!

Lauantaina harjoiteltiin myös kevään ohjelman esittämistä ja kyllähän se teema alkoikin tulla esille
lmaisun kautta. Päivä päättyi jaostomme kaikkien joukkueidemme yhteiseen illanviettoon,
jossa SikSak esitti muutamia siksak -aiheisia vitsejä.

Sunnuntai alkoi leirinäytöksellä, jossa jokainen joukkue esitti kevään kisaohjelmansa:
Wau, millaisia ohjelmia onkaan luvassa! :)
Loppu päivä kului omaa ohjelmaa hiotessa ja pienten muutosten siivittämänä se menikin paljon eteenpäin.

Leirin lopuksi hyvästeltiin valkku-Karita työreissulle Saksaan ja toivotettiin hänelle mukavaa matkaa!

Kotisalilla jatketaan ahkerasti ohjelman viimeistelyä ennen parin viikon päästä käytäviä kevään
ensimmäisiä kisoja.

SikSak kiittää kaikkia leirille osallistujia avusta ja mukavasta seurasta! :)

*******

Joukkue ehti viettää myös mukavan yhteisen illan Hirvensalon laskettelukeskuksessa.

Tammikuu 2011

Vietimme erittäin tehokkaan ja voimistelutäyteisen viikonlopun aluevalmennusleirillä 29.-30.1.2011.

Leirin aikana harjoiteltiin jalka- ja vartalotekniikkaa, monipuolista liikkumista ja pyörimistä.
Viikonlopun aikana kuunneltiin kaksi luentoa "kasva voimistelijaksi" ja "ravinto".
Aluevalmentajan kanssa kävimme läpi myös ohjelmamme vaikeusosat. Molempiin leiripäiviin
kuului tuomaritunti, joista saimme paljon hyviä vinkkejä ja hyvää palautetta.

Leirin lopuksi oli leirinäytös, jossa jokainen joukkue esitti kevään kilpailuohjelmansa.

SikSak -tytöt suoriutuivat leiristä loistavasti ja jokainen antoi parastaan. Hyvä SikSak!

Kiitos kaikille kouluttajille ja muille joukkueille mukavasta leiriseurasta! :)


Tytöt pääsivät treenaamaan huippuvoimistelija
mallinaan!


Loppuleikkinä kehitettiin varpaiden voimaa
kuljettamalla kankaspaloja varpaissa.

*******

Loppiaisena paluu treenisalille uuden ohjelman merkeissä. SikSak vietti työntäyteisen päivän salilla
ja sai kuin saikin kevään vapaaohjelman melkein valmiiksi.
Tytöt jaksoivat upeasti rankan päivän ja paikoittain ohjelma näyttikin jo aika lupaavalta :)


 
 

Lisää uutisia