SANIX -JOUKKUEITA KISAKALLIOSSA OVO CUPISSA JA LEIREILEMÄSSÄ

7.3.2017







Sanix Kids Sade ja Sanix Pre Junior avasivat kilpailukautensa OVO Cupissa ja Sanix Valens osallistui noviisimaajoukkueringin leirille.

Viikonloppuna Kisakalliossa riitti Pyrkiväläisväriä, sillä kolme Sanix -tiimimme joukkuetta osallistuivat niin opistolla järjestettyihin kilpailuihin kuin leirityksiinkin.

Perjantaina 3.3. Sanix Kids Sade ja Sanix Pre Junior saapuivat aamulla Kisakallioon viimeistelemään uusia kilpailuohjelmia ja osallistuivat illalla myös OVO Cupin viralliseen kisaharjoitukseen. 

Lauantaina vuorossa oli kansainvälisen OVO Cupin alkukilpailut. Sanix Kids Sade ei yltänyt vielä tässä kohtaa kautta parhaaseensa ja joutui tyytymään viidenteen sijaan pistein 16,05. Sanix Pre Junior puolestaan suoritti rauhallisesti, mutta muutamat isommat vihreet rokottivat kokonaisuutta. Pisteet 16,25 riittivät kuitenkin alkukilpailun kolmanteen sijaan, joten joukkue oli hyvin kiinni pronssimitalissa.

Finaalipäivään molemmat joukkueet lähtivät täynnä taisteluasennetta. Alkulämmittelyyn sattuneista pienistä onnettomuuksista huolimatta Sanix Kids Sade paransi alkukilpailun suoritustaan. Rauhallisempi kokonaisuus näkyi etenkin teknisissä pisteissä, jotka olivatkin koko finaalin parhaat. Se ei kuitenkaan riittänyt parantamaan sijoitusta ja joukkue sijoittui kokonaiskilpailun viidenneksi yhteispistein 31,70. Sarjan voitti Venäjän Madonna Prima. 

Sanix Pre Junior ei yltänyt finaalissa alkukisan rauhallisuuteen ja se näkyi pisteiden tippumisena. Näin ollen joukkue myös menetti pronssisijansa jääden finaalissa kokonaiskilpailun neljänsiksi. Kilpailun selkeän voiton vei Tapanilan Erän ja SC Vantaan yhteystyöjoukkue Elite Pre Junior. 

Samaan aikaan, kun nuoremmat Sanix-tiimiläiset avasivat kilpailukautensa Susi Training Centerissä, harjoitteli Sanix Valens Noviisimaajoukkueringillä lauantaista maanantaihin. Leiri keskittyi kilpailuohjelman kehittämiseen ja joukkue saikin runsaasti hyviä neuvoja sekä parannusideoita ulkopuolisilta tuomareilta sekä kouluttajilta. 

Nyt joukkueet jatkavat kilpailuohjelmien kehittämistä kotisalilla. Sanix Pre Junior sekä Sanix Valens säteilevät kilpailumatoilla jo ensi viikonloppuna ja Sanix Kids Sade harjoittelee pidemmän pätkän ennen seuraavaa kisakoitostaan. 

Kuvat: Sami Ilvonen