HARRASTERYHMÄT
Meillä voi harrasteryhmissä harrastaa niin lapset kuin aikuiset ilman kilpailullisia tavoitteita.
Lasten harrasteryhmissä liikutaan leikkiä ja iloa unohtamatta.
LASTEN RYHMÄT
Pionit ( rytminen voimistelu )
Pionit-ryhmä on 2015-2017-syntyneille, jossa harjoitellaan rytmisen voimistelun perustaitoja ja lajitekniikkaa. Ryhmässä voi valita harjoitusmäärän itselle sopivaksi, 1-3 kertaa viikossa. Kilpaileminen on mahdollista jos itse niin haluaa, mutta se on täysin vapaaehtoista.
Valmennus
Vastuuvalmentaja Julia Laine
Muu valmennustiimi
Emilia Ylikotila ja Katri Juhola
Harjoitukset
Tiistai Lintula kello 15-16.30
Keskiviikko Aninkaisten G-Sali kello 16.30-18.30
Sunnuntai Lintula kello 10-12
VOIMISTELUN ALKEITA MASKUSSA
Maanantaisin Seikelän koululla kello 18-19. Ryhmä on tarkoitettu 4-6-vuotiaille.
Ohjaajana Sanni Rikkonen
Ryhmässä harjoitellaan voimistelun perustaitoja leikkiä ja iloa unohtamatta.
Kausi alkaa 19.1.2026 ja päättyy 11.5. Hiihtolomalla vko 8 ja pääsiäismaanantaina 6.4. ei ole harjoituksia.
Kausimaksu on 130€.
Aikuisten ryhmät
AIKUISBALETTI
Aikuisten balettitunnilla tutustutaan baletin liikkeisiin ja harjoitteisiin klassisen musiikin tahdissa. Aikuisbaletti kehittää lihasvoimaa, tasapainoa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Balettitunneilla pääsee myös toteuttamaan omaa luovuutta turvallisessa ja rempseässä ilmapiirissä. Aikuisbalettiin ovat tervetulleita kaikki baletista kiinnostuneet, eikä aikaisempaa tanssikokemusta tarvita. Myös kokeneemmat tanssijat ovat tervetulleita, sillä balettisarjojen haastavuutta voidaan varioida. Tanssitaan yhdessä rennolla meiningillä!
Varusteeksi sopii pehmeät balettitossut/sukat sekä joustava asu missä on mukavaa liikkua.
Aikuisbaletti maanantaisin kello 17-18 Aninkaisten G-salissa. Kevätkausi alkaa 12.1.2026
Hinta 156€/kausi tai 10€/kerta
Ryhmään ilmoittaudutaan Hoika-jäsentietojärjestelmän kautta.
Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan maksaako kausimaksun vai kertamaksun. Valitessa kausimaksun lasku lähtee automaattisesti sähköpostiin. Kertamaksut laskutetaan erikseen kauden aikana/kauden loputtua.
PILATES
Pilates-menetelmä on saksalais-amerikkalaisen Joseph Pilateksen 1900-luvun alussa kehittämä kehonhallintatekniikka, joka vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia, syventää hengitystä ja opettaa liikkumaan fysiologisesti oikein. Pilates sopii siis kaikille.
Tiistaisin kello 18-19 Aninkaisten G-salissa.
Kausi alkaa 13.1.2026
Hinta 156€/kausi tai 10€/kerta
Ryhmään ilmoittaudutaan Hoika-jäsentietojärjestelmän kautta. Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan maksaako kausimaksun vai kertamaksun. Valitessa kausimaksun lasku lähtee automaattisesti sähköpostiin. Kertamaksut laskutetaan erikseen kauden aikana/kauden loputtua.
ZUMBA
Zumba on vauhdikasta, hauskaa ja helppoa kuntotanssia. Se sopii kaikenikäisille – mukaan zumbaamaan voi lähteä vaikka koko perhe! Keinuvat tanssiliikkeet kehittävät monipuolisesti niin kroppaa kuin rytmitajuakin ja saavat hien virtaamaan! Zumbaan ilmoittaudutaan netissä. Ilmoittautuessa syntyy lasku, jolla maksetaan seuran jäsenmaksu. Tämän jälkeen harjoitusten alussa maksetaan ohjaajalle kertamaksu käteisellä.
Tiistaisin kello 17-18 Aninkaisten G-salissa.
Kausi alkaa 13.1.2026
Hinta 10€/kerta tai 72€ / 10 kertaa.
Maksuvälineenä käteinen. Myös Edenred, Epassi ja Smartum käyvät.
OHJEITA HARRASTAJALLE
Kauden Kesto ja Peruutukset
Harrasteryhmien kevätkausi alkaa 12.1.2026 alkavalla viikolla. Koulujen loma-aikoina ja arkipyhinä ei ole harjoituksia. Viimeiset harjoitukset ovat viikolla 20.
Yksittäisiä meistä riippumattomia peruutuksia (esim. salivuoron peruutus) ei huomioida maksuissa. Äkillisistä peruutuksista esim. ohjaajan sairastuminen tiedotamme siihen sähköpostiin mikä jäsentietoon on tallennettu.